Historia

Koillis-Helsingin Senioreiden historiaa, kertoja Heikki Takamaa

Perustaminen

Entisessä Malmin Virkistyskeskuksen kartanorakennuksessa Latokartanontiellä kokoontui 2.3.1987 joukko eläkeläisiä (19) perustamaan Malmille eläkeläisseuraa , jonka toiminnan perusajatuksena oli lähialueiden eläkeläisten yhdyssiteenä toimiminen ja tämän toiminta-ajatuksen pohjalta myös  toiminta eläkeläisten yhteenkuuluvuuden lujittajana. 

Seura sai nimekseen Koillis-Helsingin Kansallinen Eläkeläisseura ry. Puheenjohtajaksi valittiin Juhani Berghem ja sihteeriksi Timo Juranko. Seura kuului alusta alkaen Kansalliseen Eläkeläisliittoon (myöh. Kansallinen Senioriliitto).

Toiminta oli alkuinnostuksen jälkeen  välillä lähes loppumassa, sillä esim. v. 1991 aktiivijäseniä oli vain kourallinen.  Nousujohteisen kehityksen yhdistyksessä sai aikaan uusi puheenjohtaja Kalervo Tuohimetsä ja hänen rinnallaan toimivat Annikki Vartiainen, Meeri Multanen, Karin Nilsson ja myöhemmin Aki ja Anita Koistinen.

V. 1998 yhdistyksen nimi muutettiin muotoon Koillis-Helsingin Seniorit ry. ja sääntöjen muutoksen yhteydessä nykyiseen kirjoitusasuun Koillis-Helsingin seniorit marraskuussa 2023

Toimipaikat

Seuran ”kotipesänä” oli aluksi Syystien Vanhustentalon kerhohuone (1987–94).  Sieltä yhdistyksemme joutui muuttamaan Pukinmäen Vanhustentaloon (1995–99). Seuraavana muuttona  kotipaikan etsinnässä oli  eläkeikäisten toimintakeskukseksi kunnostettu Malmin Virkistyskeskus (1999–2011) ja tästä talosta luovuttuaan kaupunki osoitti kabinetin uusittuun Vanhustenkeskukseen Syystielle, jossa  on edelleen kerhotoimintaa. Jäsenkokouksille  tilat eivät riittäneet, ne saatiin Malmin  ja nyttemmin Pihlajamäen kirkkoon. ( Lisäys: korona-aikana  järjestettiin muutama kokous Teamsissa ja ennen kirkkojen avautumista  myös jokunen Solhemissa , Malms svenska ungdomsförening), 

Nykyinen (vuodesta 2013)  yhdistyksen kuukusittainen jäsentapaaminen on siis ollut  Pihlajamäen kirkon seurakuntasalissa, Liusketie 1,  aina kuukauden 1. tiistai klo 13.00-15.00. Paikka on nykytoiminnan ja julkisten liikuntayhteyksien kannalta hyvä. Tila kestää myös mukavasti jäsenmäärän kasvuakin.

Jäsenkehitys

Seuran jäsenmäärä on ollut kasvussa vuodesta 1992 lähtien tasoittuen nykyisin 120 henkilön tienoille. Vuonna 2017 yhdistyksellä oli 30-vuotis juhlat, joita juhlittiin Malmin VPK:n talolla sankoin joukoin piristävän ohjelman sekä maittavan ruokailun merkeissä.( lisäys:  Samassa paikasssa  juhlittiin myös 35. vuosijuhlaa 2022 ).

Tästä on hyvä jatkaa! Toivotamme Sinut lämpimästi mukaan toimintaamme!

 

 

: äskettäisestä toiminnasta  yhteenvetoa:

14.1.2025 (poikkeuspäivä, loppiaisen vuoksi venytys aikatauluun)  juristi Tuula Rainto (asianajotoimisto Amos) kertoi  testamentista ja edunvalvontavaltuutuksesta  Täyttä asiaa virkeästi esitettynä,  asiat jo hoitaneillekin  tuli hyvää tietoa.)

4.2.  aloituksessa ei vain perinteinen laulumme vaan uutena  liikuntatuokio.   Puhetta piti  VTM Joonas Pulliainen, Puistola/ Tapanila: Nuoren poliitikon näkemys huomispäivästä  Koillis-Helsingissä 

4.3. Sääntömääräinen vuosikokous (toimintakertomus ja tilinpäätös 2024)  Optometristi Josefina Lukkarilan esitys Ikäihmisten näkö ja optikon palvelut) ,  

1.4.25  Alkurituaalien jälkeen   luennon piti  historiantutkija, dos. Ville Jalovaara aiheenaan Helsingin suurpommitukset 1944 ja Malmi.  Hän on julkaissut useita kirjoja, joukossa tämä  pääkaupungin 1944 taisteluista kertova.   

Toukokuu: 6.5.  Kauden turvallisuusteemaan liittyen aiheena 72 tunnin kotivara, siitä kertoo Petra Åkerlund Uudenmaan Marttapiiristä. 

 Koettua syyskaudella 2024

SYYSKUU 3.9. Kauden alkajaisesitelmän piti Timo Muinonen, hänen aiheensa on Viaporin maalinnoitus Luoteis-Helsingissä. 

LOKAKUU 1.10. Suomen dekkariseura 40 vuotta; seuran pj Sini Paloheimo kertoi seuran toiminnasta ja siitä  miten dekkarit ovat vuosien mitan muuttuneet ja millaiset nyt vetävät lukijoita.

MARRASKUU 5.11.Vuosikokous, mm toimintasuunnitelma ja henkilövalinnat; Esitelmän piti Jari Kaikkonen Helsingin poliisilaitoksen  esikunnasta::  Turvallisuus

JOULUKUU  3.12.   Puurojuhla, yhdessäoloa, laulua,  kanttori Timo Olli